Mitä opin varavaltuutettuna siitä, mitä Espooseen tarvitaan lisää?

Olen toiminut kuluneen valtuustokauden Espoossa varavaltuutettuna. Kun pesti alkoi, olin osittain kauhuissani. Olimme vasta muuttaneet Espooseen ja tietämykseni kaupungista oli varsin vajaa. Häpesin sitä, joten aloin pikku hiljaa lukemaan ja tutkimaan eri alueiden historiaa ja erityisyyttä. Missä on mitäkin palveluja? Miten asiat Espoossa toimivat? Kyselin asioista ystäviltä, jotka olivat asuneet Espoossa pidempään. Opin nopeasti rakastamaan uutta kotikaupunkiani ja samalla kävi myös selväksi, että tänne me jäisimme. Täällä me kasvattaisimme lapsemme. Tätä paikkaa kutsuisimme kodiksi. Täällä lapsemme kävisivät päiväkodin ja koulun, ja jos hyvin käy, täällä me vanhenisimme pihakeinussa yhdessä keinuen. Millaisessa Espoossa sitten haluaisin tämän kaiken tehdä? Valtuustosalissa puheet olivat usein kylmiä ja kovia. Haluttiin säästää ja kaikki uusi oli pelottavaa ja vierasta. Ja samaan aikaan lapsemme ja nuoremme kuitenkin pärjäsivät koulussa ja kirjastomme valittiin maailman parhaaksi.

Kun mietin syitä miksi haluan vaikuttaa kiteytyvät ne hyvin lyhyesti inhimillisyyteen. Meidän on pidettävä huolta toisistamme. Ketään ei saa jättää yksin, niiden taakkaa, joiden harteilla on jo liikaa on autettava. On vähennettävä painolastia ja annettava aikaa pysähtyä. Minulle tämä tarkoittaa laadukkaita, hyviä ja erityisesti ennaltaehkäisyyn panostavia palveluita.

  • Laadukasta varhaiskasvatusta ja koulutusta
  • Ennaltaehkäiseviä resursseja mielenterveyspalveluihin
  • Aktiivista ja eteenpäinvievää otetta sotepalveluissa
  • Inhimillistä ja arvokasta vanhenemista omassa kodissa tai hoitolaitoksessa

Kasvava kunta ei säästä lapsilta ja nuorilta. Tarvitsemme leikkipuistoja ja kerhoja niin kotona vauvan kanssa oleville, kuin pienille alakoululaisillekin. Tarvitsemme resursseja laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, niin että tukea tarvitseva lapsi saa sitä heti, eikä päiväkodin henkilökunta uuvu. Tarvitsemme aktiivista puuttumista kiusaamiseen, nollatoleranssia syrjinnälle. Tarvitsemme oppimista tukevia oppimisympäristöjä, eli tarpeeksi pieniä ryhmäkokoja niin päiväkodeissa, kuin kouluissakin. Lasten levottomuus lisääntyy -meidän on syytä pysähtyä ja rauhoittaa niitä kaikista tärkeimpiä tiloja, jossa lapsemme ja nuoremme kodin lisäksi kasvavat. Tarvitsemme lisää koulupsykologeja ja kuraattoreja, niin että turvallinen aikuinen on aina lähellä, jolle uskaltaa puhua elämän haastavista asioista. Tarvitsemme edullisia ja maksuttomia matalan kynnyksen harrastuksia, niin että jokaisella lapsella ja nuorella on halutessaan taide- tai liikuntaharrastus.

Ennen kaikkea tarvitsemme politiikkaan empatiaa: lukujen takana on aina inhimillisen tarpeet. Kartoitetaan paremmin nämä tarpeet ja suunnataan niitä varhaiskasvatukseen ja koulutukseen. Otetaan käyttöön terapiatakuu. Mahdollistetaan selkeät hoitopolut ja hoitoon pääsy. Tuetaan inhimillistä ja arvokasta vanhuutta ihmistä itseään kuunnellen. Kehitetään kotipalveluiden saatavuutta, julkista liikennettä ja kaikkea mikä tukee pitkää vanhuutta omassa kodissa. Niin että pihakeinussa voi keinua mahdollisimman pitkään. Niin että omassa keittiössä tietää missä kaikki asiat ovat. Taataan kuitenkin aina myös hoitopaikat niitä tarvitseville. Ketään ei jätetä yksin, ei lapsena, eikä ikäihmisenä.

Nostetaan inhimillisyys niin puheissa, kuin teoissakin politiikan keskiöön! Sen olen varavaltuutettuna Espoossa toimiessani oppinut että inhimillisyys unohtuu. Ihmisistä puhutaan kuluerinä. Ihmisiä arvostellaan puheissa sen mukaan mistä he ovat Espooseen muuttaneet ja millainen perhe heillä on. Toivon, ettei erityisesti yhdenkään lapsen ja nuoren tarvitse kuulla tällaista heidän identiteettiään solvaavaa puhetta. Toivon, ettei ketään jätetä yksin, silloin kun on mahdollisuus tarjota apua. Arvoisat tulevat valtuutetut, muistakaa puheissanne puhuvanne meistä.

10 SYYTÄ ÄÄNESTÄÄ VERNAA

10 SYYTÄ ÄÄNESTÄÄ VERNAA

1. Verna on hemmetin skarppi nuori nainen, jolla on rohkeutta tuoda omaa osaamistaan ja omia näkemyksiään esille. Tämän lisäksi Verna on ystävällinen kaikille ja saa sinut luultavasti myös hyvälle fiilikselle.

2. Valtuustoihin tarvitaan nuoria päätöksentekijöitä ja eri vähemmistöihin kuuluvia päätöksentekijöitä. Suuret ikäluokat muistavat 100% varmasti äänestää omia ehdokkaitaan, valtuuston ikärakenne ei ikinä muutu jos myös nuoret eivät lähde vaaliuurnille. Valtuustoissa ei myöskään näy ihmisten moninaisuus, jos enemmistö ei tue vähemmistöehdokkaita.

3. Verna on kokenut poliitikko. Verna on toiminut Espoossa kuluneen kauden varavaltuutettuna, sekä kulttuurilautakunnan varapuheenjohtajana, lisäksi Verna on toiminut Helsingissä varavaltuutettuna, sekä kulttuuri- ja kirjastolautakunnassa, että nuorisolautakunnassa. Lisäksi Verna on toiminut mm. Helsingin Vihreiden ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan vihreiden puheenjohtajana, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa, Planissa, Sateenkaariperheissä sekä Suomen Nuorisoyhteistyö -Allianssissa.

4. Lapsista ja nuorista ollaan koko ajan säästämässä, vaikka on ilmiselvää, että korona on lisännyt lasten ja nuorten pahoinvointia. Vernalle on tärkeää, ettei laadukkaasta varhaiskasvatuksesta ja koulutuksesta tingitä.

5. Kirjastoverkkoselvityksessä tarkastellaan koko Espoon kirjastoverkkoa. Vernalle on tärkeää puolustaa myös pieniä lähikirjastoja aluekirjastojen ohella, lähellä Sinua.

6. Yrittäjän arki on Vernalle tuttua. Koronakriisin jälkeen meidän on huolehdittava yrittäjistä sekä erityisesti kultttuuri- ja tapahtuma-alan ahdingosta. Lisätään yrittäjyyden houkuttelevuutta ja tuetaan yrityksensä Espooseen perustavia, sekä täällä jo nyt toimivia.

7. Päätöksentekijöiksi tarvitaan erilaisia ihmisiä. Sateenkaariperheen äitinä Vernalla on kokemusta erilaisten ihmisten kohtaamisesta ja myös kohtaamattomuudesta. Verna tekee vähemmistöjä näkyviksi ja Espoota yhdenvertaisemmaksi. Kohtaaminen on avain toisten ymmärtämiseen!

8. Espoosta kehitetään moderni metropoli. Verna tekee päätöksiä, jotka johtavat houkuttelevan suurkaupungin syntyyn. Espooseen rakennetaan lisää asuntoja, kaupunkirakennetta tiivistetään ja palveluihin panostetaan. Myös julkinen liikenne toimii.

9. Ilmastonmuutos ja ympäristöasiat eivät ole vitsi, vaan ne tulee huomioida kaikessa päätöksenteossa. Vain Vihreät ovat tähän 100% sitoutuneita. Verna on sitoutunut hiilivapaaseen Espooseen.

10. Verna on tosissaan. Ensimmäistä kertaa Verna oli ehdolla kunnallisvaaleissa 2008, 19-vuotiaana. Ihmisellä, joka on 32-vuotiaana tehnyt politiikkaa yli kymmenen vuotta kahdessa eri kaupungissa on todistetusti sydämen paloa vaikuttamiseen!

Homofobia rikkoo oikeita ihmisiä -IDAHOT 2021

Tänään 17.5. vietetään kansainvälistä homofobian, transfobian ja bifobian vastaista päivää. Päivä on saanut alkunsa, kun Maailman terveysjärjestö WHO poisti kyseisenä päivänä vuonna 1990 homoseksuaalisuuden psykologisten häiriöiden luettelosta. Siis vasta vuonna 1990. Niin moni edistysaskel seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksissa on tapahtunut vasta aivan hiljattain.  Samaan aikaan ihmiset, joilla ei ole mitään kosketusta seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjen kanssa, ihmettelevät, miksi näitä asioita pidetään esillä. Niitä pidetään esillä siksi, että asenteet, joita he juuri osoittivat, eivät ole ehtineet muuttua vielä tarpeeksi. Myös lainsäädännössä ja erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien näkymisessä yhteiskunnassa — muuallakin kuin stereotyyppisissä tv-sarjarooleissa  — on vielä paljon tehtävää.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt kohtaavat erilaista syrjintää, homo-, trans- ja bifobiaa ja myös suoranaista väkivallan uhkaa. Me tiedämme, että on yhä maita, jossa on hengenvaarallista kuulua seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön. Ei meillä täällä Suomessakaan ole ollenkaan niin hyvä tilanne, kuin usein kuvittelemme. Aloitetaan vaikka siitä helpoimmasta: kiroillaan voimasanoilla, ei toisten identiteetillä. Homottelun ja muun loukkaavan kielenkäytön tulee loppua, ja sen kitkemisessä vastuu on meillä aivan jokaisella. Rakennetaan jokaiselle turvallinen tila olla oma itsensä. 
Aina kun kuulet jossakin homottelua, niin mieti sitä, että siinäkin porukassa joku saattaa pelätä oman identiteettinsä puolesta. Tiedätkö millaista on kasvaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvana nuorena? Tiedätkö millaista on kohdata homofobiaa? Tiedätkö millaista on pelätä oman seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi? Minä tiedän. Jokainen esimerkki, jokainen aikuinen ja jokainen hetki, kun näihin asioihin puututaan ja näitä asioita käsitellään, voi merkitä jollekin nuorelle enemmän kuin mikään muu. Nytkin jotkut nuoret, kuten minä aikoinani ja yhä vieläkin, painivat sellaisten tunteiden kanssa, että riitänkö sellaisena kuin olen. Niin kauan kuin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt kokevat syrjintää, näistä asioista tulee puhua. Kyse ei koskaan ole vain sanoista. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvista nuorista 45 %  kokee yhä tänäkin päivänä omassa kodissaan henkistä- ja kolmasosa fyysistä väkivaltaa. Tulokset tulivat ilmi kouluterveyskyselystä.

Rankkaa homofobiaa kokeneena tiedän, miten musertavaa syrjintä omien läheisten osalta voi olla. Se rikkoo lapsia ja nuoria. Se rikkoo myös aikuisia. Homofobiaa, transbofiaa tai bifobiaa kokeneiden tulisi saada apua näiden asioiden käsittelyyn. Sateenkaarinuorten asunnottomuus on esimerkiksi maailmalla suuri ja vakava ilmiö, jota on vastikään alettu tutkimaan myös Suomessa. Yhteiskuntamme ei vielä tarpeeksi hyvin tunnista homofobian vaikutuksia nuoriin. Itse menetin yhteyden omiin vanhempiini heti oman identiteettini löydyttyä, eikä tilanteen vakavuutta missään kohtaa tunnistettu. Olisin kaivannut kriisiapua, aivan kuin kuka tahansa vanhempansa menettänyt nuori. Sateenkaarinuoria ei saa jättää missään kohtaa yksin. Meidän on rakennettava turvallista yhteiskuntaa, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä. Rakennustyön tulee lähteä jo varhaiskasvatuksesta, jossa on tärkeää käsitellä perheiden moninaisuutta ja jokaisen ihmisen ainutlaatuisuutta. Se tarkoittaa monipuolisempaa sanastoa ja kuvastoa sekä asioista keskustelemista ja pohtimista vaikenemisen sijaan. Sateenkaariperheillä, lapsilla ja nuorilla kuten myös aikuisilla on oikeus näkyä. 

Sateenkaariystävällinen kunta
:
* Huomioi lasten, nuorten ja perheiden moninaisuuden varhaiskasvatuksesta harrastuksiin.
* Kitkee aktiivisesti pois vähättelevää ja syrjivää sanastoa kouluissa ja harrastuksissa.
* Kannustaa työntekijöitään olemaan avoimesti omia itsejään ja toimimaan siten myös esimerkkeinä lapsille ja nuorille.
* Tarjoaa kriisiapua homo-, trans- tai bifobiaa kokeneille ja tunnustaa syrjinnän vaikutukset ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
* Liputtaa Pride-päivänä viestinä kaikille yhdenvertaisesta kohtelusta sekä anteeksipyyntönä syrjinnästä, jota seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ovat kokeneet.
* Kouluttaa henkilöstöä kohtaaamaan sateenkaarevia ihmisiä niin synnytyssairaalassa, kuin vanhuspalveluissakin. Tietämättömyys ei ole syy toimia tökerösti. 

Äitienpäivä kahden äidin perheessä

Essi, teet minusta niin äitinä, kuin ihmisenä monin kerroin paremman. Hyvää äitienpäivää rakas, sun takia ja ansiosta mulla on kolme ihanaa ja uskomatonta lasta. Sun takia ja ansiosta saan ja uskallan olla äiti. Sun takia ja ansiosta olen selvinnyt kymmenen vuotta ilman omia vanhempia. Sun takia ja ansiosta mulla on perusturvallisuutta ja ylipäänsä pystyn yhä luottamaan ihmisiin. Sun takia ja ansiosta olen kasvanut vahvaksi ihmiseksi, äidiksi ja puolisoksi. Sun kanssa on ihana olla äiti, ja tiedän, että mun on pakko olla kyllä aika hyvä äiti, kun halusit vielä kolmannenkin lapsen mun kanssa ❤️ Meidän elämä on kovalla volyymillä sekoilua, jatketaan!

”Kun sä äiti muutenkin oot aamuisin niin unenpöpperössä niin voitaisko nyt tehdä niin, että mä tuun kuiskaa kun tarvisin vähän apua kahvin tekemisessä ja sit sä tulisit auttaa sillai ettet oikeesti oo hereillä. Ja sit kun et oo oikeesti hereillä niin voitas ottaa myös herkkuja mulle ja V:lle, koska ei olis äitienpäivää ilman meitä niin se olis reilua’

Näin meillä vietettiin äitienpäivää kahden äidin perheessä. Lähtökohtaisesti äitienpäivänä ja isänpäivänä juhlimme vanhemmuutta. Ja juhlimme yhdessä, keskustellen ja elämää ja perhesuhteita pohtien. Kannustan kaikkia perheitä pohtimaan vanhemmuutta myös teemapäivinä. Millainen vanhempi minä olen, millainen vanhempi haluaisin olla? Mitä taitoja haluan lapsilleni opettaa? Tajusin jotenkin viime äitienpäivänä taas niin kirkkaasti sen, että me olemme heidän oppaitamme maailmaan. Me olemme myös oppaita äitienpäivän viettoon. Siksi halasin tytärtäni ja muistutin, ettei hänen tarvitse järjestää kaikkea ja huolehtia kaikesta.

Ainoa vinkkimme varhaiskasvatukseen ja kouluihin on se, että kuunnelkaa aina lasta, kun hän kertoo perheestään. Tukekaa pohdinnoissa ja olkaa valmiita myös avaamaan niitä pohdintoja muille, joille nämä pohdinnat eivät ole niin tuttuja. Myös teidän tehtävänne on tukea lasta, kun hän pohtii omaa perhettään ja omaa itseään. Sillä askarrellaanko kortti kenelle ei ole koskaan niin suurta merkitystä, kuin näillä pohdinnoilla. Älä silti pakota lasta valitsemaan esimerkiksi kummalle äidille äitienpäiväkortti tehdään. Tämä rakentaa heteronormatiivista maailmaa ja ajatusta ”yhdestä äidistä”. Ei kortteja tarvitse kahta olla, kortin voi osoittaa molemmille äideille, mutta on tärkeää tukea ja sanoittaa lapsen omaa perhettä myös teemapäivien kohdalla. Lapsella on kaksi äitiä ja teemapäivien täytyy siihen taipua ilman valinnan tekemistäkin. Ja sama juttu isänpäivänä, kyllä se lapsi kertoo ketä hän haluaa muistaa.

Ihanaa äitienpäivää kaikille, jotka sitä jollakin tavalla viettävät! Ja voimia myös meille, joille päivä on aina myös vaikea tai surullinen.

Onko vanhempainvapaan hinta yrittäjälle kohtuuton?

Kulunut vuosi on ollut monin tavoin kummallinen. Äitiyslomani ja vanhempainvapaani ei olisi voinut osua yrittäjän näkökulmasta parempaan ajankohtaan. Koronakriisi on kohdellut meitä pienyrittäjiä ankarasti. Ehdin minäkin siitä kokea osani keväällä ja syksyllä 2020. En voi kuitenkaan kieltää, etteikö kriisin keskelle osunut vapaa olisi ollut ns. hyvin ajoitettu.

Vanhempainvapaa tai mikään pidempi poissaolo, ei kuitenkaan tule ikinä yrittäjän kannalta hyvään aikaan. Kaikki poissaolot ja keskeytykset yritystoimintaan tuovat paitsi suoria tulonmenetyksiä, myös paljon pelkoja ja epävarmuutta. 

Ensiksikin yrittäjän vanhempainvapaan määrä lasketaan YEL-tulojen määrästä. Useilla pienyrittäjillä ei ole mahdollisuutta eli käytännössä varaa maksaa tuota kokonaismäärää itselleen, vaan sitä nostetaan vasta sitä mukaan kun yritystoiminta laajenee ja tulos kasvaa. Aika moni vanhempainvapaalle jäävä yrittäjä taas on yritystoiminnassaan vasta alussa. Vanhempainvapaan määrä on kuitenkin huolista pienin, jos yrityksellä on paljonkin kiinteitä kuluja. Erityisesti myös koronakriisi on osoittanut haasteensa kaikille yrittäjille kiinteiden kulujen osalta, vaikka niitä eri tukimuodoilla kompensoidaankin. Tuet eivät kuitenkaan koskaan ole niin vedenpitäviä, että jokainen yksityiskohta ja jokainen tilanne olisi osattu punnita ennakkoon niistä päätettäessä.

Esimerkiksi nykyiset kustannustuet pohjaavat yrityksen tammi-helmikuun 2020 tulokseen, jonka pohjalta voi kustannustukia hakea. Kuten te monet seuraajani tiedätte on minulla ollut ennen koronakriisiä ja vanhempainvapaata niinkin onnekas tilanne, että listani ovat olleet täysiä. Tämän seurauksena olen muuttanut toiminimeni osakeyhtiöksi, mitä ehdimme juuri juhlistaa ennen koronan rantautumista Suomeen. Tämän ihanan ja oman urani kannalta valtavan ison ja hienon askeleen takia en kuitenkaan ole oikeutettu kustannustukiin, sillä olen vaihtanut yritysmuotoa juuri tammi-helmikuun vaihteessa, eli kirjanpitoni on kahden eri yrityksen nimissä, vaikka toiminta toki on ollut täysin samaa. Ei ole kuulkaa helppoa olla pienyrittäjä! Yksi huoli lisää töihin paluuseen.

-Essi

Lähikirjastojen kohtalon vaalit

Mielipidekirjoitus on julkaistu Länsiväylässä 7.3.2021

Kirjastot ovat asukkaiden kohtaamispaikkoja, olohuoneita ja työtiloja. Suuret aluekirjastot ovat mahdollistaneet laajat kirjastopalvelut hyvien kulkuyhteyksien päässä.  Samalla reissulla on voinut hoitaa asioinnit niin neuvolassa, kuin ruokakaupassakin.

Lähikirjastojen merkitystä ei voida kuitenkaan vähätellä: ne ovat asuinalueidensa sydämiä. Ne ovat paikkoja, joihin lapset voivat pyöräillä koulun jälkeen, joissa nuori saa istua lukemassa lehteä vailla velvoitetta maksaa kahvikupista ja joissa asukasyhdistykset voivat pitää kokouksiaan.  

Tänä keväänä valtuuston käsittelyyn on tulossa kirjastoverkkoselvitys.  Siinä tarkastellaan kirjastopalvelujen sijoittumista kaupunkitasolla. Käytännössä sen yhteydessä kuitenkin linjataan, mitkä kirjastot saavat jatkaa, ja mitkä lakkautetaan.

Taloudellisesti kestävä Espoo -sopeutusohjelmassa määriteltiin viime syksynä sen hyväksyneiden puolueiden (Kok, SDP, RKP, KD, Kesk ja Lib.) toimesta kirjastojen käyttömenoihin 1,1 miljoonan euron vuosittainen leikkaus. Ohjelman mukaisesti se tulee saavuttaa kirjastojen palveluverkkoa tarkastelemalla ja toimintatapoja uudistamalla seuraavan viiden vuoden aikana. Summa on niin suuri, että kulttuuritoimen on mahdotonta saavuttaa sitä ilman useiden lähikirjastojen lakkauttamista.

Erityisen karulta kirjastojen lakkautukset tuntuvat tilanteessa, jossa lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt. Samassa sopeutusohjelmassa linjattiin myös, että pieniä nuorisotiloja lakkautetaan. Tätä perusteltiin sillä, että nuorisopalvelut voivat jalkautua nuorten pariin kirjastoihin. Siis kirjastoihin, joita ei kohta enää ole. 

Nyt on aika vaatia, että Kokoomuksen ja SDP:n johdolla päätetyt kirjastoleikkaukset perutaan. Ja mikäli vastauksena edelleen on, ettei mitään olla lakkauttamassa, on aika vaatia selityksiä sille, mistä 1,1 miljoonan euron leikkaukset kulttuuritoimesta voidaan  ottaa nyt, kun kulttuuritoimijat ovat muutenkin suuressa ahdingossa.

Verna Finström
Kulttuurilautakunnan vpj.
Vihreät

Henna Partanen
kaupunginhallituksen 1. vpj.
Vihreät

Pride-lippu salkoon Espoo!

Tänä vuonna Helsinki Priden teemana ovat esikuvat. Prideissä juhlitaan tänä vuonna ”heitä, jotka ovat kulkeneet vaikean polun ensimmäisenä, heitä jotka käyttävät asemaansa nostaakseen muita, ja heitä, jotka auttavat meitä vaikeissakin tilanteissa jatkamaan”.

Espoossa ei tänäkään, kuten ei aiempina vuosina, osoiteta tukea seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille nostamalla sateenkaarilippuja salkoon. Suomen toiseksi suurin kaupunki ei ole valmis kulkemaan – ei enää edes vaikeaa tietä – vaan ihan vain samaa tietä muiden kanssa. Mikä surullisinta – Espoo ei ole valmis tukemaan omia LGBTQ+ asukkaitaan. 

Pride-liputus on keino myöntää, ettei vähemmistöjen asema ole ollut hyvä, mutta olemme valmiita kehittymään ja oppimaan. Pride-lippu lipputangossa ei vie pois kipua oikeuksista, joita ei ennen ollut. Se ei vie pois koettua syrjintää tai menetettyjä perhesiteitä. Se on kuitenkin julkinen anteeksipyyntö menneestä, julkinen toivo paremmasta ja julkinen tuenosoitus niille nuorille, jotka pohtivat omaa seksuaali- tai sukupuoli-identiteettiään. Ja se viesti on: sinä riität. Sinä olet hyvä juuri sellaisena kuin olet. Ihanaa että olet. Eikö tämän pitäisi olla viesti meille kaikille?

Rohkeaksi edelläkävijäksi Espoota ei voi enää kutsua, mutta sen tulisi pyrkiä olemaan vähintäänkin ”heitä, jotka auttavat meitä vaikeissakin tilanteissa jatkamaan”. Espoon kaupungin tulee tarttua välittömästi toimeen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman konkreettiseksi parantamiseksi. Vain niin Espoon kaltainen itseään avoimena ja kehittyvänä pitävä kaupunki voi lunastaa lupauksensa. Vain konkreettiset teot ovat symbolisia suurempia.

LGBTQ+ nuorista 45 % kokee kotonaan henkistä- ja kolmasosa fyysistä väkivaltaa. Vuonna 2020 Espoossakin kasvaa kokonainen sukupolvi nuoria, joista liki puolet kohtaa kotonaan väkivaltaa. Siis omassa kodissaan omilta läheisiltään. Nämä nuoret tarvitsevat symbolisten tekojen lisäksi konkreettisia tekoja.

Espoon kaupungin on tarjottava näille nuorille turvallisia kohtaamisia heidän identiteettiään kunnioittavien aikuisten kanssa. Jotta tämä toteutuisi, on Espoon kaupungin koulutettava henkilöstöään säännöllisin väliajoin LGBTQ+ asioista. Positiivisten kohtaamisten lisäksi nämä nuoret tarvitsevat myös pidempiaikaista keskusteluapua väkivallan käsittelemiseen ja turvallisuudentunteen rakentamiseen. 

Sateenkaarinuoret ansaitsevat saada tilaa, näkyvyyttä, ja oman äänensä kuuluviin niin kouluissa kuin harrastuksissa siinä missä kaikki muutkin nuoret. LGBTQ+ aiheiden ympärillä oleva vaikenemisen kulttuuri kouluissa ja harrastuksissa on purettava niin, että jokainen nuori saa rauhan kasvaa sellaiseksi kuin on.

Kaupungin tulee varmistaa, että koulujen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmista löytyy selvitys siitä, miten sateenkaariteemoja käsitellään ja mahdolliseen syrjintään tai kiusaamiseen puututaan. Kouluihin tarvitaan turvallisemman tilan periaatteita ja sateenkaarisanaston väärinkäyttöön puuttumista. LGBTQ+ näkökulmien tulisi olla osana opiskeltavia sisältöjä siten, etteivät ne jää ainoastaan yksittäisiksi maininnoiksi. Espooseen tarvitaan LGBTQ+ ystävällisiä nuorisotiloja, kouluihin unisex-vessoja ja sateenkaarevaa kirjallisuutta niin kouluihin kuin kirjastoihinkin. 

Sateenkaarinuoret tarvitsevat liittolaisopettajia ja nuorisotyöntekijöitä, jotka näkevät heidät. Liittolaisten lisäksi he tarvitsevat opettajia ja nuorisotyöntekijöitä, jotka saavat ja uskaltavat olla työyhteisöissään avoimesti omia itsejään. Sateenkaarinuoret kaipaavat roolimalleja. Kyse on kokonaisesta uudesta sukupolvesta. Nostakaa ne liput jo salkoon!

Pikkusisko

Miksi me haluttiin tietää vauvan sukupuoli? Ideaalisti me ei oltaisi sitä haluttu tietää. Tosiasiallisesti olemme niin uteliaita että emme voineet odottaa synnytyssaliin asti. Ja ei sillä ei ole meille yhtään mitään merkitystä. Käytännön tasolla asia vaikuttaa lähinnä siihen säästetäänkö me O:n mekkoja tai V:n pukuja, muutenhan monet vaatteen sopivat hyvin kummallekin. Voitte kuitenkin kuvitella kuinka paljon 4-vuotias halusi tietää onko tulija pikkuveli vai pikkusisko. 4-vuotias osaa kyllä hyvin tarkentaa ettei sillä ole väliä eikä sitä voi edes täysin tietää ennen kuin lapsi osaa itse sen kertoa. Yleensä pojilla on pippeli ja tytöillä pimppi mutta ei aina ole. Sukupuolenmoninaisuus kiinnostaa selvästi kovasti. Myös se mistä lapset tulevat on alkanut kiinnostaa. Esimerkiksi miten eri pituiset ihmiset voivat pusia. Se oli minusta ihana kysymys. Olemme kuitenkin tulleet tulokseen että odotamme vauvan olevan tyttö sillä muusta emme voi vielä tietää. Muutamme käsitystä jos se ei olekaan totuus. Ja joskus lääkärit erehtyvät ja joskus sukupuoli ei ole ylipäänsä varmaa mutta sen näkee sitten.

Ja meillä kun ei ole ollenkaan naisten ja miesten töitä eikä joukkueita voida jakaa pojat vastaan tytöt, vielä vähemmän nyt pikkusiskon myötä. Yleensä me siivotaan aina koko porukalla, se on itseasiassa aika kivaa yhteistä tekemistä kun antaa lapsille rätit. Imurin tuuletin on myös parasta ikinä. Pihalla lapset kastelevat paljon kasveja. Molemmilla on oma pieni kastelukannu. Nurmikkoa leikataan vuorotellen tai sitten homman hoitaa naapuri 🙂 Auton huolto hoituu maksamalla siitä vaan muille. Siitä tulikin mieleen että suurperheellistymisemme ainoa este oli ettei viisihenkinen perhe mahdu enää tavalliseen autoon kun turvaistuimia tarvitaan kolme. Hankimme auton vasta ennen toista lastamme. Kolmen kanssa auto kuitenkin helpottaa elämää kun mummola sijaitsee toisella puolella Suomea. Meidän hyvin palvellut farkkumme vaihtui 7-paikkaiseen Nissaniin. Nyt on tilaa reissata mummolaan koko katraan kanssa.

Me odotamme jo kovasti sinua pikkusisko! Lapset saivat etsiä pihalta vinkkejä siihen kasvaako Essi-äidin vatsassa pikkuveli vai pikkusisko. Aarteenetsintä oli hurjan hauskaa ja jännittävää ja lapset kävelivät useasti mekon alta huomaamatta sitä. Lopulta hämmennys olis suuri kun esikoinen tajusi että tulija olisi oletettavasti pikkusisko. Teimme vauvan kunniaksi kakun ja juhlimme erityisesti tulevia tupla isosiskoa ja ensi kertalaista tulevaa isoveljeä. Säät suosivat ja isot sisarukset saivat pihalle myös uima-altaan.

Meille tulee ihan oikeasti vauva!

Kevät on ollut monella tapaa erikoinen ja raskas, mikään ei oikein ole mennyt suunnitelmien mukaan ja huolta on herättänyt niin läheisten terveys kuin yritystoiminnan jatkuminen ja sitä kautta oman perheen taloustilanne. Eikä olla oltu näiden asioiden kanssa yksin vaan samat ajatukset on varmasti pyörineet lähes jokaisen mielessä. Mikä sitten teki meidän keväästä vielä niin erityisen? No se ettei voitu uskoa kuinka onnekkaita oltiin ja kuinka isosti se onni sitten meitä pelotti.

Pysähdyttiin vuoden vaihteessa miettimään mitä me oikeasti elämältä haluamme. Se oli iso peiliin katsomisen paikka koska käytiin keskustelua siitä olisiko Essi enää raskaana vai ei. Tiedettiin, että jos Essi haluaisi olla raskaana se tapahtuisi ennemmin kuin myöhemmin. Tiedettiin ettei meidän lapset vielä olleet tässä.

Ystävänpäivänä sitten lopullisesti päätettiin että kyllä me halutaan yrittää kolmatta lasta mahdollisimman pian. Meillä on seuraaville vuosille niin paljon suunnitelmia että vauvalle paras aika olisi nyt kuitenkin heti ja lasten ikäero tuntui myös meistä sopivalle. Kaksi vuotta oli osoittautunut ihanaksi ikäeroksi ja lapsemme olivat keskenään läheiset ja pystyvät jo leikkimään hyvin yhdessä. Kaksi vuotta tuntui kuitenkin aika rankalle, mutta kaksi ja puoli vuotta houkutteli ajatuksena. Vernan uusien töiden alettua ajateltiin että kokeillaan heti jotta Vernakin voisi parhaimmillaan olla vauvan kanssa kunnolla kotona vuoden vaihteen lomien ansiosta. Meidän perheeseen haluttiin kolmas lapsi ja kun päätös oli selkeä ei kumpikaan halunnut odottaa enää hetkeäkään. Hyvä niin sillä teimme raskaustestin hallituksen ensimmäisen koronatiedotustilaisuuden aamuna. Suomi sulkeutui, hedelmöityshoidot loppuivat eikä yrittäminen seuraavaan kiertoon olisi edes ollut mahdollista. Ja silti Essi oli raskaana ja raskaustestin viikot vain kasvoivat. Kaikki tuntui aika epätodelliselta. Lapset olivat kotona päiväkodista, yrityksen asiakkaat katosivat ja meitä olisi tänä vuonna vielä viisi. Pelotti ja samaan aikaan oltiin tosi onnellisia. Ajateltiin että me selvitään tästä koronasta helpommalla kuin moni kun meillä on näin ihana päämäärä loppu vuodessa.

Istuin eduskuntatalolla katsomassa tiedotustilaisuutta ennen etätyömääräystä ja kieltämättä mietin vain mitä tuli tehtyä, millaiseen mailmaan olimme valinneet tuoda lapsen. Ajattelin että alkio oli ollut klinikalla turvassa ja nyt se oli tämän sekaisin olevan maailman armoilla. Onneksi kuitenkin maailman paras äiti suojanaan. Siitä lähtien me kaikki neljä olemme saaneet seurata ja toivoa että tämä pieni uusi tyyppi pysyisi maailman menosta huolimatta matkassa mukana. Olemme saaneet olla kiitollisia joka hetkestä sillä hedelmöityshoitojen loputtua ja yksityisyrittäjien ahdingon alettua emme varmasti olisi edes uskaltaneet kokeilla heti perään uudelleen. Mutta tämä tyyppi, tämä onnen ja ilon oikea aikainen ajoitus on kasvanut jo 20 viikkoa. Rajoitukset on purettu, pääsen ensi viikolla mukaan taas ultraan ja asiakkaat ovat palanneet.

Nyt me voimme jo huokaista vähän, meille on ihan oikeasti tulossa vauva! Vauva! Uusi tyyppi! Ihan oikeasti tämä vuosi voi kääntyä vielä näin ihanaksi 🙂

Miksi tasa-arvoinen vanhemmuus on vaikeaa?

Tasa-arvoinen vanhemmuus on vaikeaa niin kauan kuin vanhemmuuteen suhtaudutaan eri tavalla riippuen siitä onko vanhempi synnyttänyt vai ei-synnyttänyt vanhempi. Jos vanhemmuuteen suhtauduttaisiin koko ajan samoin olisi vanhemmuus varmasti myös paljon helpompaa. Samalla murtuisi äitimyytti ja äitienkin asema varmasti helpottuisi niin töissä kuin kotona. Isät ja muut ei-synnyttäneet vanhemmat taas saisivat olla juuri sitä mitä he itse halusivat kun päättivät lasta tähän maailmaan toivoa ja yrittää: olla täysiä vanhempia. Ei vanhempia silloin kun vanhempi 1. ei ole paikalla vaan olla vanhempia aina ja kaikkialla. Moni asia on toki muuttunut viimeisen kymmenenkin vuoden aikana valtavasti ja odotamme tälläkin hetkellä uutta vanhemmuuslakia. Korona kuitenkin taas nosti esiin keskustelua vanhemmuuden tasa-arvosta ja siitä tarvitaanko toista vanhempaa esimerkiksi lapsen syntymään mukaan.

Itsellä nämä keskustelut menivät vahvasti ihon alle. Ymmärrän että rajoitusten tehtävä on rajoittaa ihmisten elämää ja sitä kautta turvata ihmishenkiä. Tällaisessa viestinnässä ottaa nopeasti kuitenkin tasa-arvotyö valonnopeudella takapakkia. Lapsen kaikkia vanhempia tarvitaan tasa-arvoisen vanhemmuuden rakentumisessa koko ajan. Vanhemmuudeen fyysisyys naisoletetuilla raskaudessa ja synnytyksessä sekä imetyksessä on oma todella tärkeä asiansa mutta sen ymmärtäminen lisää tasa-arvoista vanhemmuutta. Tämä ymmärrys tarvitaan kaikille vanhemmille jotta tasa-arvoiseen vanhemmuuteen aletaan kasvaa yhdessä heti siitä hetkestä kuin lapsi antaa ilmoittaa merkkejä tulostaan. Yksi asia mitä en voi ymmärtää on se ettei tietoa olisi kaikille näistä fyysisistä puolista. Eihän niitä voi ymmärtää jos niistä ei saa tietoa.

Meillä on ihana ja maailman paras neuvola. Kokonaisvaltaisesti neuvola tarvitsisi kuitenkin vielä kehittämistä siinä miten perhe kohdataan siellä kokonaisuutena. Verenpaine ja paino jne ovat toki tärkeitä mutta perhettä pitäisi entistä enemmän ”valmentaa” kohtaamaan vanhemmuus yhdessä. Odotusaikana jos joskus olisi tärkeää voida pohtia oman parisuhteen tilaa, jaksamista ja toiveita hoivavastuun jakautumisesta. Millainen minä haluan olla vanhempana? Millainen sinä haluat olla vanhempana? Miten jaamme vauvavuoden? Kyllä neuvolassa voisi kannustaa keskustelemaan nimenomaan hoivavastuusta sillä vain vauvan kanssa vietetty aika opettaa vauvan hoidosta. Jos muutamme käsitystämme hoivavastuusta neuvolassa autamme myös perheitä rakentamaan tasa-arvoista vanhemmuutta jossa kaikilla lapsilla on entistä läheisempi ja turvallisempi suhde vanhempiinsa. Tämä ei vie perheiltä mahdollisuutta vaikuttaa itse asiaan mutta se vaatii heitä pohtimaan miksi he toimivat sillä tavalla kuin toimivat. Miksi hoivavastuu ei jakaudu kaikille vanhemmille? Miksi minä en olisi läsnä vauvan ensimmäisessä vuodessa? Vanhemmuuskeskustelussa pitää päästä eteenpäin siitä että mikä on taloudellisesti järkevää sillä useat tutkimukset ovat osoittaneet että ns. isyysloman pitäminen on lähtökohtaisesti monesti paljon taloudellisesti järkevämpää kuin hoitovapaalle jääminen. Ja tätä varten on onneksi valmistelussa uusi vanhemmuuslaki. Odotamme vanheemmuuslaki innolla, harmi ettei se vielä ehtinyt tähän meidän kolmoseemme mutta tiedättekö mikä ehti, äitiyslaki! Kolmatta lastamme ei perheensisäisesti adoptoida vaan me olemme molemmat hänen äitejään.

Raskauden fyysisyys jättää helposti toisen vanhemman vähän tuuliajolle jos raskausoireista ja muutoksista kehossa ei yhdessä puhuta. On jännittävää huomata myös miten nopeasti raskauden fyysisyyden unohtaa vaikkei siitä ole itsellä edes kovin pitkä aika. Tämän takia juuri raskauden fyysisistä puolista pitäisi puhua mahdollisimman paljon jotta kokemus lapsen odotuksesta tulee aktiiviseksi ja jokapäiväiseksi molemmille vanhemmille. Tällöin on paljon helpompi myös psyykkisesti valmistautua vauvan syntymään.

Tärkeässä roolissa on monille sosiaalisessamediassa toimivat vertaistukiryhmät. Siksipä järkytys oli suuri kun lensin ulos vauvaryhmästä ei-synnyttävänä vanhempana. Olemme molempien lasten raskausaikoina kuuluneet isoon vauvaryhmään sekä pienempiin vauvaryhmiin joissa laskettuaika on ollut kaikilla samoihin aikoihin. Pienemmän ryhmät ovat olleet tärkeitä vertaistuen paikkoja sillä niistä on aina huomannut että ”ai tämähän on ihan yleistä, tämä kuuluu näille viikoille” ja olemme voineet keskustella vertaisryhmässä esiin nousseista asioista jotka ovat olleet ajankohtaisia myös meidän perheelle erityisesti vauvan ensi kuukausien aikana kun kysymyksiä on ollut paljon. Seuraamme yhä ryhmiä siinä määrin että niistä näkee aina jotakin vinkkejä/kysymyksiä koskien lapsen ikätasoa. Siksi järkytys oli suuri kun liityttyämme ryhmään sieltä haluttiin yhtäkkiä kaikki ei-raskaana olevat puolisot ulos. Raskauden fyysisyyden hierominen vasten kasvoja sattui ja tuntui tosi pahalle. Ryhmän tietoihin muutettiin äidin sijalle ”fyysisesti kantaa sisällään lasta” tms. sillä ”tasa-arvon” nimissä ei toinenkaan äiti saanut ryhmään jäädä josta jollakin ihme syyllä haluttiin miesoletetut pois. Ja tässä kohtaa ollaan ongelman ytimessä. Miten toinen vanhempi voi ymmärtää raskautta jos hän on kaiken tiedon ulkopuolella? Miten tasa-arvoinen vanhemmuus rakennetaan jos vanhemmuuteen suhtaudutaan niin että toinen vanhempi on aina varalla eikä häntä välttämättä tarvita. Ja itse en kyllä voinut ymmärtää miksei raskauden fyysisyydestä voi puhua näiden ihmisten puolisoiden, heidän lastensa isien läsnäollessa.

Täytyy sanoa että otin tämän todella raskaasti, korona oli evännyt mahdollisuuteni päästä neuvolaa ja ultraan eikä tiedossa ollut kauanko tilanne jatkuu ja pääsisinkö synnytyssairaalaan mukaan vauvan ensi hetkiin. Tämän lisäksi vertaistukiryhmä päätti sulkea toiset vanhemmat ulos tuen piiristä. Tuntui että jäin aivan yksin raskausajatuksen kanssa mutta ryhmässä toki kehoitettiin minua menemään ”kotiini kokemaan sitä raskautta”. Siis tämmöistä ihan oikeasti vuonna 2020. Ja sitten ihmetellään miksi vanhemmuus ei rakennu tasa-arvoisesti. Vaahtoan tästä siksi että tällaisilla asioilla on yhtälailla todella paljon merkitystä siinä missä vanhemmuuslailla joka kannustaa molempia vanhempia jäämään kotiin lapsen kanssa. Sinä joka luet tämän niin voit olla se henkilö joka muuttaa tämmöistä kulttuuria vertaistukiryhmissä jonne ihmiset lähtökohtaisesti hakeutuvat silloin kuin he ylipäänsä haluavat olla mukana ja haluavat saada tietoa. Minulla on kaksi lasta ja olen synnyttänyt joten kuva raskaudesta ja vanhemmuudesta on kuitenkin aika vahva. Tuntui ihan kamalalle vaikkapa niiden esikoisten isien puolesta joilta evättiin tämä mahdollisuus heidän sitä itse halutessaan. Tieto on valtaa ja tieto on myös tasa-arvoa. Siinä missä ei synnyttävä vanhempi huomioidaan neuvolassa tasavertaisesti hän tarvitsee myös foorumeita jossa kysellä pulloruokinnasta vaippoihin, unikouluun ja parhaisiin kantoreppuihin. Ja on totaalista saivartelua väittää että luomalla ryhmä jonne liittyy kolme ei-synnyttävää vanhempaa olisi tosiasiallista tietoa kun kaikki keskustelu käydään muualla ja ei-synnyttänyt vanhempi jälleen sivuutetaan yhdellä foorumilla, foorumilla jonne hän on vieläpä itse hakeutunut. Taas tuijotetaan vanhemmuutta jostakin ihme vinkkelistä että tieto annetaan vaan tietyllä tavalla vanhemmaksi tuleville. Me kaikki olemme se muutos joka tarvitaan vanhemmuuden tasa-arvoisuuteen. Miksi sinä halusit lapsia? Miksi puolisosi halusi lapsia? Miten te haluatte toimia yhdessä vanhempina? Tiedättekö samat asiat lapsistamme? Jos ette niin miksi ette?

Meillä toimii puhuminen ja puhuminen ja puhuminen. ”Kerrothan sitten kaiken” sanoin ensimmäiseksi Essille. Raskaus on ihana asia. Se on kovin fyysinen eikä sitä voi ymmärtää toisen vanhemman roolista ilman apua. Kun Essi kertoo niin tiedän mitä tapahtuu. Kun Essi ei kerro unohtuu arjessa helposti koko raskaus. Tämä on kuitenkin meidän raskautemme, meidän vauvamme ja jos me emme sitä yhdessä jaa ei ole ketään muutakaan jonka kanssa se jakaa. Kysynkin sinulta: jaatko raskautesi mielummin tuntemattomien kanssa kuin puolisosi kanssa? Auta puolisoasi ymmärtämään raskaus, synnytys ja lapsivuode-aika. Vertaistuki on siinä isossa roolissa joten puolusta kumppanisi oikeutta tietoon. Kannusta etsimään tietoa, kannusta olemaan aktiivinen neuvolassa. Yhdessä rakennettu vanhemmuus auttaa jaksamaan kun vauva itkee ettekä nuku. Trust me, meillä on loppu vuodesta kolme alle viisi vuotiasta, tiedän mistä puhun. Kun vanhemmuuteen suhtautuu alusta asti niin että me olemme puoliksi vanhempia säästyy myös isoilta riidoilta ja suruilta kiikkustuolissa, näin minä uskon.